Ravustuksella on hyvin vanhat perinteet. Jo antiikin maailma tunsi ravun hyvin ja Aristoteles mainitsee ravun käytön kirjoituksissaan 300-luvulla eKr. Eurooppaan ravunsyönti levisi keskiajalla luostareiden kautta.

Pohjoismaiden vanhin maininta ravuista on Tanskan kuningatar Kristiinan raputilaus vuodelta 1504. Suomeen ravunsyöntimuoti tuli Ruotsista ja ravuista tuli arvokasta vientitavaraa mm. Pietariin 1840-luvulla.

Rapurutto romahdutti rapukannat. Rutto tuli Italiaan Pohjois-Amerikasta tuoduista ravuista 1860-luvun alussa ja levisi Ranskaan, Saksaan, Puolaan ja Venäjän kautta Suomeen, jossa sitä tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1893 ja levisi sen jälkeen nopeasti.

Jokiravun kannat eivät ole nousseet ruton jälkeen ja istutettu täplärapu on pääsääntöisesti korvannut jokiravun.

Rapuja pyydetään rapumerralla, johon laitettaan syötiksi kalaa esim. särjen paloja. Paras ravustuspaikka on kovapohjainen ja kivikkoinen järvi tai joki.

Ohessa on Putkisalossa käytössä olleita käsintehtyjä rapumertoja, mutta nykyisin yleisin pyyntiväline on muovinen merta.